maanantai 27. toukokuuta 2013

Pohdintaa kaksikielisyydestä

Olin lauantaina tutustumassa Skotlannissa ja Englannissa asuviin suomalaisiin Finn-Guildin ja Lontoon suomalaisen merimieskirkon ystäväverkoston järjestämässä tilaisuudessa, jossa puhuttiin kaksikielisyydestä ja Suomi-koulujen merkityksestä kaksikielisyyden tukemisessa. Tapaaminen järjestettiin täällä Aberdeenissa. Lähellä Dee-jokea, luonnonkauniin alueen keskellä, oli kauniisti maisemaan istuva valoisa puurakennus, jonne kokoonnuimme. Paikan nimi oli Phoenix Community Centre. Se on asumisessaan ja elämisessään tukea tarvitseville tarkoitettu yhteisö, jota ylläpitää antroposofiseen filosofiaan ja Steiner-pedagogiikkaan pohjautuva Camphill-liike. Newton Deen alueella on monenlaisia asuintaloja, työskentelytiloja ja oma pieni kahvio ja kauppa. Siellä näytti olevan myös erilaisia maatalon eläimiä ja kanat tepastelivat pitkin ja poikin pihamaata.
Finn-Guild on kansalaisjärjestö, joka edistää Britannian ja Suomen kulttuurivaihtoa. Organisaatio on toiminut vuodesta 1965 alkaen. Finn-Guild ylläpitää yhdessä Lontoon suomalaisen  merimieskirkon kanssa ystäväverkostoa, jonka hyvän paikallistuntemuksen omaavat eri puolilla asuvat vapaaehtoiset auttavat tänne muuttavia erilaisissa arjen pulmatilanteissa tai tarjoavat vaikkapa vain juttuseuraa suomen kielellä.  Varsinkin täältä pohjoisen puolelta ystävyysverkostoon kaivattiin lisää aktiiveja. Järjestäjien edustajat korostivat, ettei ketään rasiteta liikaa ja ystävä voi sanoa myös ei.
Suomi-koulut antavat suomenkielen ja kulttuurin opetusta maailmalla ja tukevat vanhempia kaksikielisyyteen kasvattamisessa. Iso-Britanniassa toimii tällä hetkellä noin parikymmentä Suomi-koulua, joista kaksi on Skotlannissa. Päivän aikana kuulimme kokemuksia Edinburghin Suomi-koulusta. Pienten ryhmiin on ollut tulijoita ja lisää opettajia kaivattaisiin. Hekin ovat vapaaehtoisia eikä opettajia ole aina kovin helppo löytää, vaikka koulua on vain joka toinen lauantai. Työhön liittyy myös haasteita: Suomi-kouluun tuodaan paljon pieniä lapsia ja he ovat innoissaan mukana leikkimässä ja laulamassa, mutta haasteena on saada lapset pysymään mukana myös teini-iässä. Yksi päivän kysymyksistä olikin mikä motivoisi englanninkielisessä ympäristössä asuvaa nuorta käymään edelleen mukana ryhmissä? Olisiko yhtenä vaihtoehtona nimenvaihto? Koulu kun ei aina ole se houkuttelevin vaihtoehto. Suomi-koulujen sivuilta löytyy myös lista erilaisista rutiineista, joita kannattaa varsinkin lasten kielen yllä pitämiseksi noudattaa.
Kielen kehittyminen on merkillinen juttu ja vaikka en alan asiantuntija olekaan, niin jäin kovasti miettimään sitä miten eri kielet päähämme asettuvat ja miten ihmiset kieltä oppivat. Kielen oppimiseen liittyy myös niin paljon kulttuurisia piirteitä alkaen vaikkapa siitä missä ajassa ajattelemme, että kieli pitäisi oppia aina siihen onko mainitsemisen arvoista olla suomalaista alkuperää vai onko se jotain, jota ehkä pitää jopa hävetä. Olen itse seurannut oman perheeni muunkielisiä jäseniä ja pohtinut mikä suomalaisuuden ja suomen kielen merkitys heille on. Osa osaa kieltä jonkin verran, osa ei lainkaan. Kukaan heistä ei pidä suomea äidinkielenään eikä heille ole lapsena opetettu suomea. Suomessa kaikki ovat kuitenkin vierailleet säännöllisesti.
Kaksikielisyyspäivästä jäi päällimmäiseksi mieleen kokemusten moninaisuus. Oli mielenkiintoista kuulla niin monista eri kokemuksista ja tavata joukko niin erilaisia ihmisiä, joita kuitenkin yhdisti suomen kielen pohtiminen.  Kahden kielen oppiminen näyttäisi olevan asia, joka on hyvin henkilökohtainen, hyvin eri tavoin kehittyvä asia, eikä siksi kovin ehdottomia toimintatapoja tai neuvoja ole, vaan jokainen perhe ja ihminen kohtaa sen omalla tavallaan ja tekee omat päätöksensä kielen suhteen. Haasteet ja onnistumiset ovat yksilö- ja perhekohtaisia, mutta kokemusten jakamisesta on silti hyötyä. Varsinkin pienten lasten vanhemmat voivat joutua monenlaisten sosiaalisten paineiden alaisiksi kasvattaessaan lapsistaan kaksikielisiä tai sen vuoksi, etteivät näin tee tai että yrittävät, mutta eivät onnistu. Myöhemmin myös lapset itse voivat kyseenalaistaa vanhempiensa päätökset. Myös jokaisen lapsen kanssa joutuu toimimaan eri tavoin ja lopputuloskin voi olla erilainen, vaikka olisi toiminut ihan samalla tavalla. Ei mitenkään helppoa. Myös suomenkielisen vanhemman sukupuolella voi olla merkitys: äidit voivat käytännössä viettää enemmän aikaa lastensa kanssa kuin isät ja kielen opetus voi onnistua paremmin kuin isällä.
Päivän jälkeen mieleeni tuli myös ystäväni pro gradu -työ ”Monikulttuurisen identiteetin leikkauspisteessä – Perheen sopeutuminen uuteen kulttuuriin. Kielen ja kulttuurin suhteesta ystäväni kirjoittaa tutkija Karmela Liebkindiin viitaten seuraavaa: ”Äidinkielellä on tärkeä merkitys kulttuurisen identiteetin syntymiselle. Mitä enemmän lapsi kuulee äidinkieltään, sitä vahvemmaksi hänen yhteenkuuluvuutensa tiettyyn kulttuuriin kasvaa, hänen kulttuuri-identiteettinsä vahvistuu. Mitä enemmän yksilö kuulee omaa äidinkieltään ja elää omassa kulttuurisessa ympäristössään, sitä suurempi merkitys äidinkielellä on kulttuuri-identiteetin kehittymiselle.”  Hän kirjoittaa myös, kuinka kielen rajat tulevat esiin juuri uuden kulttuurin kohtaamisessa, niin sanotussa kulttuurisessa leikkauspisteessä, jolloin uuden kielen omaksuminen myötä monikulttuurisuudesta tulee monikielisyyttä.
Tutkiessaan Yhdysvaltoihin muuttaneita suomalaisia perheitä ystäväni hyödynsi käsitettä kolmas kulttuuri. Kolmas kulttuuri tarkoittaa sitä, että lasten ja nuorten elämään vaikuttavat heidän vanhempiensa kulttuuri(t), heidän nykyisen asuinmaansa kulttuuri ja näiden välimaastoon syntyvä oma kolmas kulttuuri. Oman kulttuurin arvostaminen on pääomaa, josta ei vieraassakaan kulttuurissa tarvitse luopua. Aberdeeninkin tapaamisessa puhuttiin, kuinka useamman kulttuurin tunteminen luo edellytyksiä erilaisten ihmisten sopuisalle kanssakäymiselle. Ystäväni kirjoittaa myös, kuinka samassa perheessä voi olla hyvin erilaisia kolmannen kulttuurin lapsia. Tämä tuli esille myös useiden Aberdeenissa kokemuksiaan jakaneiden henkilöiden puheissa.
Itselleni kaksikielisyyspäivästä jäi käteen paljon tietoa ja jaettuja kokemuksia, monta mukavaa muistoa ja uusia tuttavuuksia. Lämpimät kiitokset omalta osaltani päivän järjestäneille Hannalle ja Minnalle sekä kaikille osallistujille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti