Albert Einstein on sanonut, että mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Tämän opin, kun olin eilen kuuntelemassa antropologi Peter Collinsia, joka puhui aiheesta “Ghosts and hauntings – towards an anthropology of imagination. Seminaarin opit eivät jääneet tuohon yhteen lauseeseen, vaan jäin pohtimaan tiedon ja mielikuvituksen sekä mielikuvituksen ja eletyn elämän yhteyttä.
Suomessa sanalla mielikuvitus on vähän lapsellinen kaiku ja sitä käytetään usein myös vähän negatiivisessa mielessä ”sinulla taitaa olla vähän liian vilkas mielikuvitus” -tyyliin. Meillä keskusteluissa, varsinkin vakavammin otettavissa sellaisissa, pyritään häivyttämään kuvitteellinen tai suositaan luovuus-sanaa mielikuvituksen sijaan. Luovuudelle on kuitenkin keskeistä juuri kuvittelu, mielikuvien ja näistä nousevien uusien ajatusten hyödyntäminen.
Kovinkaan moni ei tunnusta mielikuvitusta osaksi tietoa. No, minä ainakin uskon, ettei uutta tietoa synny ilman mielikuvitusta, sillä mielikuvitus on myös kykyä ihmetellä ja kysyä. Mitä muuta nämä paljon kohutut innovaatiot ovat kuin mielikuvituksen tuotteita? Itse olen myös kenttätöitä tehdessäni ja niitä analysoidessani oppinut, että aineiston tulkinnassa tarvitaan mielikuvitusta – mitä enemmän sitä on, sen rikkaampi tulkinta syntyy. Tämä tulkinta on tietysti pystyttävä perustelemaan.
Antropologi Peter Collins on tehnyt tutkimustaan kveekarien parissa. Kveekarit ovat uskonnollinen ryhmä, jonka jäsenet uskovat, että jokainen voi kokea jumalan läsnäolon ilman välikäsiä. Heillä ei ole pappeja vaan erilaisia hengellisiä kokouksia, joita Collins oli seurannut useamman vuoden ajan. Tästä siis tuli hänen tutkimukseensa tuo ghosts and haunting -osa. Collins oli kenttätöissään havainnut, että ”henget” olivat täysin arkipäiväinen osa kveekareiden tapaamisia. Hengillä hän ei kuitenkaan tarkoittanut aaveita, vaan sitä, että kuolleet seurakunnan jäsenet (ja ilmeisesti myös Jumala) ovat osa yhteisöä aivan arkipäiväisin tavoin: he saattavat ilmaantua keskusteluun erilaisina kertomuksina, muistoina. Kyse ei Collinsin mukaan kuitenkaan ole pelkistä muistoista, vaan nämä henget ovat läsnä juuri mielikuvituksen tuotoksina ja heillä on usein myös joku poliittinen tarkoitus – esimerkiksi keskustelun vieminen johonkin tiettyyn suuntaan. Collins vakuuttikin meille kuulijoille, että vaikka filosofit ja psykologit ovat pitäneet mielikuvitusta yksilön ominaisuutena, hänestä se on jaettua, sosiaalista.
Vaikka mielikuvitusta tai kuvittelua on usein tarkasteltu osana uskontoa ja uskonnollisia kokemuksia, on mielikuvitus kuitenkin osa meidän jokaisen arkea. Olen itse havainnut, että esimerkiksi suomalaisessa tuulivoimakeskustelussa mielikuvituksella on kokemuksellisen ja tieteellisen tiedon täydentäjänä varsin suuri rooli. Mielikuvitusta käyttävät niin asiantuntijat kuin asukkaatkin. Collinsin sanoin olemme varsin mielikuvituksekkaita omassa arjessamme. Tarkkailkaapa itseänne – ettette vain kuvittelisi…
Kirjoitelmani otsikon lainasin Awdhesh K. Singhin samannimisestä artikkelista, jossa aihetta käsitellään vähän laajemmin.
Mukavaa loppuviikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti