torstai 18. huhtikuuta 2013

Sähköä ja lämpöä

Olen pikku hiljaa opetellut asuintaloni tavoille. Minulla on tässä huoneessani pieni kaappi, josta löytyy vedenkeitin. Sen johto roikkuu irrallaan tuossa lattialla. Kun yritin ensimmäisen kerran keittää teetä, ei keitin toiminut. Aikani töpselihässäkkää katseltuani tajusin, että siinähän on katkaisija. Napsautin siitä, sain teeni ja olin tyytyväinen. Samana iltana menin suihkuun ja kappas - tällaista härveliä en ollutkaan aiemmin nähnytkään.



Suihkuni toimi sähköllä ja siinä oli pari säädintä. Toinen lämpötilaa varten ja sitten se toinen, jonka tarkoitus ei ole minulle vieläkään selvinnyt, sillä siitä ei tapahdu mitään. Siinä kyllä lukee low, med ja high, joten arvelen sen olevan veden paineen säädin. Ja olihan siinä tietysti power-nappi. Siinä sitten seisoin ja painelin virtanappulaa, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta ymmärsin, että jossain täytyy taas olla jokin katkaisija tätäkin varten ja niinhän se pienen etsinnän jälkeen löytyi huoneeni seinästä. No suihkusta tuleva vesi oli joko hirveän kuumaa tai aivan kylmää. Lämpötilan säätimellä ei ollut mitään merkitystä. Ei kovin mukavaa.

Nyt olen oppinut lämmön ja sähkön pelisäännöt. Keskuslämmitys on päällä illalla noin viidestä aamuun saakka. Silloin patteri lämpiää (= kyllä täällä on central heating) ja huoneessa on lämmin. Tästä samasta syystä aamulla suihkustakin tulee tasaisen lämmintä vettä ja ihan yhdellä napin painalluksella. Koska lämpö on poissa päivän, ei lämmintä vettäkään ole riittävästi. Siksi illalla ei kannata käydä suihkussa. Tuo suihku on vähän pelottava, sillä virtakytkin ei jostain syystä aina oikein toimi. Veden tulo ei ota loppuakseen ja nappia saa painella koko ajan. Kenenkähän hyväkkään ajatus on ollut tällainen sähköllä toimiva suihku? Onhan se tietysti aika vaivalloista avata niitä hanoja.







1 kommentti:

  1. Yes the high to low button is for water pressure. In flats and some houses the water pressure is very poor and you just get dribbles of water. So electric motors make the shower a 'power shower'. In some places they hide it and it is automatic. If you dont get much hot water you either have a thermostat in your room where you can set the heating times, or ask your landlord how to get more hot water. UK is very much about heating your water and house like this, very old fashioned!

    VastaaPoista